Robes liittyy Boughtiin
Meillä on teille tärkeä uutinen: Robes liittyy osaksi Boughtia.
Noin kaksi vuotta sitten Robes Rental lähti rakentamaan uudenlaista kiertomuotikokemusta, sellaista, joka tekee luksusmuodista saavutettavampaa kuin pikamuodista sekä jakamistalouteen perustuvaa. Se, mikä alkoi kunnianhimoisena ideana, muuttui todeksi tuhansien arjessa. Joka kolmas helsinkiläisnainen on rekisteröitynyt Robesiin, ja luksusmuodin vuokraamisesta on tullut arkipäivää tuhansille, mukaan lukien Suomen presidentin puoliso. Kasvun myötä myös missiomme laajeni: halusimme rakentaa teknologiaa, joka tekee koko kiertotalouteen perustuvasta muodin käyttökokemuksesta saumattomamman ja houkuttelevamman.
Muutama viikko sitten kerroimme keskittyvämme Robesin digitaalisen vuokrauspalvelun kehittämiseen ja laajentamiseen. Koemme edelleen, että muodin vuokraaminen on olennainen osa kestävän muodin tulevaisuutta. Samalla kuitenkin opimme, että kannattava ja skaalautuva vuokrauspalvelu vaatii rinnalleen mahdollisuuden jälleenmyyntiin ja ostamiseen, juuri sitä, mitä yhteisömme on meiltä toivonutkin.
Tämä yrityskauppa mahdollistaa siirtymän kohti tuota laajempaa visiota. Yhdessä Boughtin automatisoidun jälleenmyynnin ja Robesin vuokrausteknologian avulla voimme yhdessä saada aikaan entistä suuremman vaikutuksen kansainväliselle muotialalle.
Vaikka secondhand yhdistetään usein vain jälleenmyyntiin, meidän, kuten Boughtinkin visiomme on aina ollut laajempi.
”Ajan myötä on käynyt selväksi, että Robes ja Bought tavoittelevat samaa tulevaisuutta. Sellaista, jossa teknologia parantaa perustavanlaatuisesti tapaa, jolla ihmiset käyttävät ja kierrättävät muotia. Yhdistämällä vahvuutemme voimme kilpailla kansainvälisesti suomalaisella huippuluokan kiertotalousosaamisella. Yhdessä meillä on mahdollisuus asettaa uusi standardi muotialalle”, sanoo Robesin perustajajäsen ja toimitusjohtaja Anna Sillanpää.
”Robes ja Bought ovat olleet monella tapaa linjassa alusta asti. Molemmat on perustettu Helsingissä nuoren ja kunnianhimoisen tiimin toimesta tavoitteenaan perustavanlaatuisesti muuttaa se miten ostamme ja omistamme. Molemmat uskovat teknologian olevan avainasemassa tämän muutoksen mahdollistajana. Tämä yhteistyö antaa meille eväät toteuttaa visiotamme entistä vahvempana”, sanoo Boughtin perustaja ja toimitusjohtaja Erik Kymäläinen.
Jatkossa Robesin teknologia siirtyy Boughtin omistukseen tukemaan Bought-sovelluksen kehitystä kohti kokonaisvaltaista kiertotalouden alustaa. Valitettavasti tämä tarkoittaa, että Robes-sovellus lopettaa 31.12.2025, kun teemme tilaa entistä vaikuttavammalle kokonaisuudelle kumppanuuden myötä.
Haluamme esittää lämpimät kiitokset koko yhteisöllemme, joka sai parissa vuodessa koko Suomen lainaamaan vaatteita tehden vaatteiden yhteiskäytöstä suosittua, jopa kansallisen ilmiön. Olemme siitä todella ylpeitä. Nyt on hyvä aika siirtyä uuteen vaiheeseen viemään muotia entistä parempaan suuntaan yhdessä Boughtin kanssa.
Robes Rentalista
Robes Rentalin perustivat Anna Sillanpää, Anton Holmberg, Alexa Dagmar, Otto Jaakonmäki ja Josefina Saini vuonna 2022. Yhtiön pre-seed-rahoituskierrosta johti Lifeline Ventures.
Robes-alusta saavutti laajaa suosiota ja sen kautta vuokrattuja asuja on nähty useiden julkisuuden henkilöiden, mukaan lukien Suomen presidentin puolison, yllä.
Yhtiö valittiin hiljattain Vogue Businessin kiinnostavimpien muotiteknologia-startuppien listaan.
Robes vakiinnutti asemansa luksus- ja kiertomuodin kentällä Suomessa. Joka kolmas helsinkiläinen nainen on rekisteröitynyt palvelun käyttäjäksi.
Boughtista
Boughtin perusti alle 30-vuotiaat Erik Kymäläinen, Anna Müller ja Olli Warro Helsingissä lokakuussa 2024.
Yhtiö keräsi lokakuussa 2024 €1,4 miljoonan rahoituskierroksen, jota johti Lifeline Ventures. Rahoituskierrokseen osallistui joukko suomalaisia kuluttajaliiketoiminnan operaatoreita ja enkelisijoittajia ml. Marianne Vikkula (Wolt) ja Sami Marttinen (Swappie). Asiasta uutisoi mm. Tech Funding News.
Bought-sovellus julkaistiin maaliskuussa 2025. Se toimii tällä hetkellä Suomessa, Virossa ja Latviassa.
Aiemmin tänä vuonna on ostanut kotimaisen secondhand-alan pioneerin Zadaan sekä Vähänkäytetty.fi:n. Kaupoista uutisoi mm. Helsingin Sanomat ja Talouselämä.

